Ohita ja siirry sisältöön

Miksi lintuja on vaikea havaita

 

 

Ja vinkkejä järjestelmän laajentamiseen

 

 

  • Miksi lintuja on paljon vaikeampi havaita kuin kaloja
  • Miten voit parantaa mahdollisuuksiasi
  • Järjestelmämme kehittäminen ja laajentaminen

 

Yksi vanhimmista tekniikoista kalaparvien paikallistamiseen on etsiä tiettyjä lintuja tai niiden parvia. Tehokkaampien tutkien kehittäminen on, ainakin teoriassa, helpottanut kala-apajien havaitsemista horisontin tuolla puolen.

Lintututka

 

Tutkan käytöstä lintujen havaitsemiseen puhutaan paljon, mutta kuten Simradin tuotepäällikkö Laurie Bates kertoo, se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa.

 

”Lintuja on vaikea havaita tutkalla, koska ne ovat erittäin heikkoja kohteita”, Bates kertoo. ”Niiden havaitsemiseen liittyy useita ongelmia.”

 

”Ensimmäinen haaste on siinä, että lintujen koko vaihtelee kaikkialla. Esimerkiksi Australiassa kalastajat saattavat etsiskellä lintuja, jotka ovat aivan erilaisia kuin vaikkapa valtavat fregattilinnut, joita joku yrittää tähyillä Floridassa.”

 

”Elävätkö linnut suurissa parvissa vai lentävätkö ne kahden kolmen linnun ryhmissä? Ehkäpä ne kelluskelevat pääosin vedessä ja lentävät vain vajaan metrin korkeudessa veden pinnasta. Tällaisia lintuja on vaikea erottaa tutkalla aaltojen joukosta.”

 

”Tunnistaminen on ensimmäinen ongelma. Yksi tärkeimmistä vihjeistämme niille, jotka haluavat käyttää tutkaansa tähän, on teho; voit parantaa mahdollisuuksiasi lintujen havaitsemiseen kohdistamalla kohteeseesi mahdollisimman paljon tehoa. Käytännössä se tarkoittaa, että sinun kannattaa hankkia suurin tutka, jonka vain voit veneeseesi asentaa. Idea tämän taustalla on yksinkertainen: mitä suurempi antenni, sitä enemmän se tarjoaa vahvistusta.”

Mutta tällöinkin lintuja on erittäin vaikea havaita, jos ne ovat vedessä tai lähellä veden pintaa ja meri aaltoilee. Tällöin lintujen havaitseminen suurellakin tutkalla voi olla jopa mahdotonta. Tiedosta siis mahdollisuutesi ja ole realistinen, vaikka tutkasi olisi suurikin.”

 

”Tutkissamme on kuitenkin lintutila, jonka optimoidut viritysparametrit säästävät käyttäjältä manuaalisen säätämisen vaivan. Parametrit esimerkiksi hidastavat antennia ja suorittavat tiettyjä toimintoja, jotta pienelle kohteelle saataisiin kohdistettua mahdollisimman paljon energiaa. Tämä tarjoaa parhaat mahdollisuudet lintujen havaitsemiseen.”

 

”Vaikka tutkasta voikin olla hyötyä tietyissä oloissa, on tärkeää ymmärtää, että linnut eivät piirry näyttöön selkeinä, kiinteinä kohteina. Ne näyttävät joka tapauksessa heikommilta kohteilta, eivät kauniilta kaarilta, kuten kalat.”

 

George Poveromo testaa Simrad Halon lintutilaa.

 

 

Laitejärjestelmä

 

Lintujen havaitsemisen ohella toinen suosittu aihe on, miten nykyistä laitejärjestelmää kannattaa kehittää ja laajentaa.

 

”Jos olet tyytyväinen nykyisiin näyttöihisi, kuten karttaplotteriin ja luotaimeen, etkä halua vaihtaa niitä, voit aina lisätä järjestelmääsi uuden näytön”, Bates kertoo. ”Tähän tietysti vaikuttaa käytössäsi oleva tila, mutta joskus pieni seitsemän tuuman näyttö riittää täyttämään erillisen tutkanäytön tarpeen.”

Kaikkia 7-tuumaisia Simrad GO- ja NSS-yksiköitämme voi käyttää tutkanäyttöinä.

 

Meiltä löytyy myös erillisiä Simrad-tutkanäyttöjä, jotka eivät ole monitoiminäyttöjä.

Järjestelmien Integrointi

 

Verkon integrointi on varsin yksinkertaista.

 

 

”Se on helppoa; siirry valikkoon ja ota ’automaattinen valinta’ käyttöön”, kertoo Navicon tuoteasiantuntija Craig McMillan. ”Toiminto käy NMEA2000-verkossa läpi kaikki järjestelmän anturit, kuten GPS:n, kompassin, veneen nopeuden ja tuulennopeuden, ja valitsee järjestelmän tarvitsemien tietojen lähteet.”

 

”Tutkan tiedot jaetaan useille näytöille Ethernet-yhteyden kautta. Tällaisissa tapauksissa lisäämme järjestelmään Ethernet-kytkimen tai Navico Network Expansion (NEP) -portin ketjuttamisen sijaan. Jos siis sammutat yhden näytöistä, muilla näytöillä on vielä pääsy kaikuluotain-, tutka- ja karttatietoihin. Ethernet-kytkin hoitaa homman saumattomasti.”

 

”Emme suosittele ketjuttamaan laitteita, sillä tällöin sammutetut laitteet eivät enää jaa tietoja muiden laitteiden, kuten kaikuluotaimen, tutkan tai karttaplotterin, kanssa.”

 

”Keskittimeen perustuva Ethernet-järjestelmä mahdollistaa vikasietoisuuden rakentamisen taustalle. Koska se jakaa tietoja kaikkiin monitoiminäyttöihin, voit määrittää veneesi laitteistokokoonpanon aivan kuten itse haluat.”

 

”Ja jos vaikkapa karttaplotterisi sattuisi vikaantumaan, kartan voi ottaa käyttöön jossakin muista näytöistä.”

laurie.png

Laurie Bates

BE MSc CENG MIET

Bates on tehnyt koko työuransa elektroniikan parissa. Hän opiskeli elektroniikkaa ja sähköoppia Aucklandin yliopistossa, minkä jälkeen hän oli 20 vuotta Uuden-Seelannin laivaston leivissä ja suoritti Master of Science -tutkinnon räjähteiden ja tykistön alalta Cranfieldin yliopistossa Isossa-Britanniassa. Hänellä on valtavasti erityisosaamista tutkien alalta. Maanpuolustussektorilla työskenneltyään hän liittyi Navicon riveihin, missä hän toimii nyt Simradin tuotepäällikkönä.

craig.png

Craig McMillan

TUOTEASIANTUNTIJA

Craig McMillan on työskennellyt Uuden-Seelannin ilmavoimissa ilmailuelektroniikan parissa, minkä jälkeen hän toimi Simradin ja B&G-tuotteiden jakelijana 20 vuoden ajan. Nyt hän ollut tuoteasiantuntijana Navicolla jo kuusi vuotta.